AnoTurtiainen Tyytyväisyys jarruttaa kehitystä.

Lisää vettä norppamyllyyn

Itseäni kuuma norppa aihe kiinnostaa, koska olen Savonlinnasta kotoisin ja perheeni vapaa-ajan asunto sijaitsee Saimaan rannalla. Itse harrastan kalastusta todella vähän ja verkkokalastusta vasta harkitsen. Viikonloppuna tapasin Savonlinnan Pihlajavedellä paikallisia ihmisiä, joilla on monen polven ajalta kokemusta kalastuksesta yhteistyössä norppien kanssa. Olen saanut myös paljon yhteydenottoja viimeisen viikon aikana liittyen norppa aiheeseen.

 

Rakentavia keskusteluja olen käynyt monentasoisten verkkokalastajien kanssa, kuin myös verkkokalastusta vihaavien kalastajien kanssa. Kukaan heistä ei ole norppavihaaja, päinvastoin, kaikki haluavat suojella norppaa.

 

Norppa kanta on ollut kasvussa jo vuosia ja kasvaa edelleen. Muistan, kun lapsuuteni aikaan norppia ei näkynyt Saimaalla juuri lainkaan. Nyt kun norpat ovat lisääntyneet, niiden olemassa oloa voi seurata vaikka netistä ”norppa live” sivun kautta ja jopa Helsingissä asuva luonnosta juuri mitään tietämätön ja ymmärtämätön ituhippi.

 

Norpan pahin vihollinen nykyhetkessä on politisoitunut ”luonnonsuojelija” ja kokematon ”yhden verkon” harrastekalastaja. Nyt päällä oleva norppa hysteria on luotu luultavasti tyhjästä. Kyselyjeni mukaan norppa alueiden kalastajakuntien johtajille ei ole tullut mitään tietoa, että norppia olisi nyt jäänyt verkkoihin. ”Luonnonsuojelijat” ajavat täydellistä verkkokalastuskieltoa ja uskokaa pois, sen saavutettuaan jopa kesäasumiskieltoa norppa-alueille.

 

Verkkokalastuskielto tuhoaisi Saimaan muikkukannan, joka on myös norpan ravintoa. Muikkukanta säilyy ainoastaan kalastamalla sitä sopivasti. Pelkkä ammattikalastajien nuottakalastus ei riittäisi muikkukantojen säilymiseen.

 

Norppa ja norppa-alueen ihmiset ovat aina eläneet yhteistyössä Saimaalla. Norpat edelleen syövät kalastajien verkoista kaloja ja näin on tapahtunut aina. Norpan ongelmaksi on syntynyt ”luonnonsuojelijoiden” ajama kevään verkkokalastuskielto. Eli verkkokalastuskiellon aikana norppaemolle ei ole järvessä verkkoja, jonne viedä syntynyt kuutti oppimaan ravinnon saantia. Kuutin kasvaessa ja verkoista kokemattomana verkkokalastuskiellon päätyttyä se kohtaa kuitenkin ammattilaisten ja harrastajien asentamia verkkoja.

 

Nykyiset verkot ovat tarkoituksella niin haurasta materiaalia, että oikein ankkuroituina kuutti pääsee niistä läpi. Eli kokeneiden kalastajien verkot eivät ole kuutille ongelma. Kokemattomien kalastajien verkko voi olla ankkuroitu huonosti ja tällöin löysälle jäänyt verkko on riski nuorelle norpalle, koska se voi sotkeutua siihen ja löysästä verkosta ei pääse helposti läpi.

 

No mitä pitäisi tehdä? Ehdottomasti kevään verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilta pitää purkaa ja verkkokalastus lupien ja pyydysmerkkien saannin yhteydessä pitää varmistaa, että verkolla kalastava osaa kalastaa oikein ja asentaa pyydykset norppaa ajatellen turvallisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Pitihän se arvata, että paikallinen persu ilmaantuu hyödyntämään tilannetta. Eiköhän kuitenkin luoteta biologeihin eikä bodareihin norppa-asioissa. Tässäkin tekstissä on ihan käsittämätöntä huttua ja suoranaista valehtelua. Väitätkö tosissasi, että norppia ei ole hukkunut? Todista väitteesi loma-asumisen kiellosta. Jos et tähän pysty, olet todellakin pelkkä valehtelija.

Kyllä se on nyt niin nähty, että vapaaehtoisuus norpansuojelussa ei toimi. Kalastuskunnat eivät halua mitään valvontaa järjestää ja ei niiltä voi odottaa mitään halua toimia norpan hyväksi, päinvastaisesta on runsaasti esimerkkejä. Rikollisia ei voi laittaa lakeja ja asetuksia valvomaan.

Aivan hullu luulo sekin, että muikkukanta tarvitsee kalastusta. Miten luulet muikkukantojen voineen selvitä ennen kalastusta? Ei luonto tarvitse nailonverkkoja.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Nyt on taas persujen wannabe poliitikko nuoleskelemassa paikallisten verkkokalastajien hanuria vailla oikeaa tietämystä.

Saimaalla on edelleen kolme uhanalaista lajia, joille kaikille nailonverkkokalastajat ovat merkittävin uhka. Saimaannorppa, järvilohi ja Saimaan nieriä. Noista kalalajit ovat vielä norppaakin huonommassa hapessa.

Muikku on elänyt Saimaalla tuhansia vuosia. Nailonverkkoja on ollut käytössä 60 vuotta ja niillä on saatu paljon pahaa aikaan. Saattaa olla, että muikku pärjää vaikka verkkokalastajat jättäisivät ne rauhaan. Muikkuakin voi Saimaalla edelleen troolata ja nuotata. Vaatii järeämpää kalustoa, mutta saalismäärät ovat oleellisesti isommat kuin verkottajilla.

Uimaan ja saalistamaan opetteleva kuutti on sen verran rääpäle, ettei se vapaudu minkään sortin isosilmäisestä nailonverkosta jos se pääsee siihen sotkeutumaan.

Itse olen pidättäytynyt vapaaehtoisesti ja ympärivuotisesti verkkokalastuksesta Saimaalla. Mökkeilen Lietveden alueella ja ihan hyvin on paikallista kalaa syöty. Vain muikut joudun ostamaan.

Kyse on arvovalinnoista. Onko se, ettei tarvitse muuttaa omaa tekemistä tärkeämpää kuin uhanalaisten lajien suojelu? Aikaisemmin Keskustan arvot ovat aina laittaneet itsekkyyden luontoarvojen edelle. Nyt myös Persut ovat ottaneet tehtäväkseen luontoarvojen hävittämisen. Eivät ne muutamien verkkojäärien äänet ole sen väärti.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Itse olen pidättäytynyt vapaaehtoisesti ja ympärivuotisesti verkkokalastuksesta Saimaalla."

- Sama täällä.

"Mökkeilen Lietveden alueella ---."

- Minä en. Mökkimatkat ja erillinen vapaa-ajan asuminen ovat anti-ekotekoja.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En nyt jaksa syyllistyä. Suomen paras mökkipaikkakunta, jonne kotoa on matkaa parisataa kilsaa. Jos siellä piipahtaa nollapäästöautolla kymmenkunta kertaa vuodessa, niin maailma ei siihen romahda.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kesämökeille täytyisi säätää haittavero!

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #15

Varmaan säädetäänkin. Johan sinne on saatu jätevesiasetus ökymökkien kuluja nostamaan. Tosin meidän mökin suurin ympäristöhaitta taitaa olla puulämmityksen pienhiukkaset.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kalaa saa jokainen aivan riittävästi vaikka kaupan tiskiltä – verkkoihin tai katiskoihin kuolleita norppia sen sijaan ei henkiin elvytä kukaan.

Intohimoisille verkkokalastajille Suomessa kyllä riittää vesistöjä muuallakin kuin juuri norpan pesimäalueella. Tai riittäisikö nuotan veto, jotta näkee, haluaako syödä sen mitä tulee pyydystäneeksi?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Herra varjele meitä tällaisilta päättäjiltä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Ei varjellut. Kansan syvät rivit äänestivät eduskuntaan.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Herra meitä niin syviltä riveiltä varjelkoon.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #9

Herra tuskin auttaa. Tuo koettelemus on vain kestettävä. Tyhmyys ja tietämättömyys on ainoa ehtymätön luonnonvara.

Pertti Kuvaja

Kyllä taas norppavouhottajat saivat vettä myllyihinsä, kun muutama kuutti sotkeutuiverkkoihin!Kuulostaa aivan siltä, että kaikki verkkokalastajat olisivat rikollisia ja heiltä vietäisiin kaikki oikeudet
Kimmo Ohtonenkin puhui tänä aamuna televisiossa suu vaahdossa, jotta saisi
ylipuhuttua ihmiset barrikaadeille "puolustamaan"norppaa.
Metsähallituskin vääristelee jatkuvasti norppapopulaation kokoa, ettei se vaan nouse yli 400:n,jolloin "äärimmäinen uhanalaisuus" metodi poituu ja
Eu:lta suojeluun ohjattava raha pienenee.Todellisuudessa norppakanta on tällä hetkellä reilusti yli 600, joten voidaan todistaa, että vapaaehtoinen
verkkorajoitus ja muut suojelutoimet ovat toimineet erinomaisesti.
Todellisuudessa verkkokielloilla ja liikkumisrajoituksilla on norppakannan kehitykseen varsin kielteinen vaikutus, esimerrkkinä Kolovesi, jossa norppakanta romahti sen jälkeen, kun alueelle tuli verkko- ja moottorilikennekielto.
Halutaanko edelleen lisätä esim. norjalaisen Chilessä kasvatetun lohen ja
thaimaalaisen höttökalan tuontia Suomeen? Kuinka käy hiilidioksiidipäästöjen?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Mitäs kompetenssia sinulla on esittää norpan kannansuuruudesta arvioita? Tämä blogi ja ylläoleva kommentti ovat paljonpuhuvia esimerkkejä siitä raakuudesta ja idiotiasta, jota perussuomalaisuudeksi sanotaan.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Norpan pahin uhka on perussuomalainen juntti.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Helpoin ratkaisu on metsästää kaikki norpat ja muikut pois siitä stanan lammesta, niin loppuu tuo ruikutus.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Päijänne on jo vapautettu norpista.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja siellä on myös loppunut ruikutus,eikö vain?

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #19

Kylä vain. Asuin 40 vuotta sitten Korpilahdella. Kukaan ei puhunut norpista. En edes tiedä koska Päijänteen norpat ovat hävinneet, varmaankin satoja vuosia sitten metsästyksen ansiosta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #26

Eli siis toimiva keino. Toimikaa!

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Jep, jep. Muikkujako metsästetään? Taidat olla niitä luonnosta vieraantuneita.

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

Vellu Heino,olen samaa mieltä..norpat lihoiksi niin loppuu uliseminen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kyllä ja muikut säilyketölkkeihin.

Sen jälkeen kirkastetaan joka vuosi järvi uudelleen.

Mikä voisi mennä pieleen?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Neljäs kuutti jo takertunut verkkoihin, mutta ei se mitään. Mieluummin uskon juvalaista Ano Turtiaista kuin fiksua biologia joka on perehtynyt aiheeseen.

Aikamoiset salaliittoteoriat taas vauhdissa kun norppa estää mökkeilyn ja vie varmaan naiset ja työpaikatkin. Norppasaatio seis!

https://yle.fi/uutiset/3-10860292?fbclid=IwAR3zydi...

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

"Norpan ongelmaksi on syntynyt ”luonnonsuojelijoiden” ajama kevään verkkokalastuskielto. Eli verkkokalastuskiellon aikana norppaemolle ei ole järvessä verkkoja, jonne viedä syntynyt kuutti oppimaan ravinnon saantia. Kuutin kasvaessa ja verkoista kokemattomana verkkokalastuskiellon päätyttyä se kohtaa kuitenkin ammattilaisten ja harrastajien asentamia verkkoja."

Tämä on kyllä kaikkien aivopierujen huippu mitä tähän keskusteluun liittyen olen lukenut!!! Suorastaan pelottaa, että tälläiset pääsee kansankunnan asioista päättämään!!!

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Pk-seudun viherpunaiset ituhipit tietää nämä saimaannorpan asiatkin parhaiten, nämä joita alkaa pelottaan siinä vaiheessa kun katuvalot loppuu.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

On se norppa sen verran harvinainen elukka edelleen, että harva etelä-savolainenkaan sitä on nähnyt edes kerran elämässään. Taitaa meidän kaikkien kompetenssi tulla lähinnä median kautta. Minä sentään olen saimaannorpan mökkivesilläni nahnyt. Huomattavasti helpompi noita hylkeitä on Suomenlahdella bongata.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kerran eläessäni olen nähnyt elävän norpan luonnossa. Taisi olla vuosi 1979.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Koskas Jouko Mikkola on viimeksi onkinut? Tai tutkaillut norppia?

Muikut elävät Saimaan selillä ja siellä pääkalastusmuoto on troolaus ja myös verkokalastus. Norppa taas ei elele Saimaan selillä, vaan enemmänkin rantojen lähellä.

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi

Estääkö pääkaupunkiseudulla asuminen jotenkin hankkimasta tietoa? Miten me täällä Pirkanmaalla, onko meillä toivoa?

Vähissä lienevät ne Perussuomalaisten kannattajatkaan, joiden mielestä huvikalastajilla pitää olla oikeus hukutella kuutteja verkkoihinsa. Suosionkalastuksessaan Turtiainen heitti nyt verkkonsa väärille vesille.

Käyttäjän KymisKymlinen kuva
Kymis Kymäläinen

Entäs me saimaan rannalla haja-asutusalueella asuvat joita ei pelota muu kuin se että Turtiaisen kaltaisilla tyypeillä on mandaatti päättää niin kansalaisten kuin norppienkin kohtalosta? Tiedetäänkö me asiasta sitten paremmin vai vaatiiko se jonkun tietyn puolueen jäsenkirjan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ainakin IS:n uutinen tukee blogistin tekstiä:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006171032.html

Eläimet ensin -kommentoijat eivät halua säilyttää paikallisasukkaiden elinkeinoja eivätkä elämäntapaa.

Itse olisin valmis siihen, että helsinkiläisiltä ja loviisalaisilta kiellettäisiin kalastus sisävesissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset