*

AnoTurtiainen Tyytyväisyys jarruttaa kehitystä.

Hyväuskoisuus vaaraksi

  • Facebook kuvakaappaus
    Facebook kuvakaappaus

Suomi tunnetaan hyväuskoisten maana. Hyväuskoisten keskuudessa jopa hurskastellaan sillä. Hyväuskoisuus syntyy pääsääntöisesti asioiden tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta. Kun tähän yhdistetään hyvinvointi, on hyväuskoinen soppa valmis. Kun tuon sopan pohjalta on kuitenkin toimittava ja tehtävä tärkeitä päätöksiä, on lopputulos aina sellainen, että siitä kumpuaa suuri tyhmyys ja hölmöys.

 

Hyväuskoiset muslimeja hyysäävät suomalaiset ovat Suomelle, suomalaiselle kulttuurille ja uskonnollemme pahin uhka. Hyväuskoisistakin osa reagoi jo muslimien tekemiin terroritekoihin länsimaissa, mutta samaan hengenvetoon ovat puolustelemassa esimerkiksi pakolaisena tulevien muslimiperheiden hyväksymistä yhteiskuntaamme. Hyväuskoisia ihmisiä on eniten ajautunut kutsumuksensa kautta virkoihin, joissa heidän hyväuskoisuutta maahan tunkeutuvat muslimit käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen.

 

Maahanmuutto ja pakolaisuus on hyväksyttävää vain silloin kun ne pysyvät hallinnassa ja vain jos pakollisena ehtona on Suomeen ja suomalaisuuteen integroituminen. Yhteiskuntarauhamme järkkyy, koska maatamme riivaava pakolaisaalto ei ole hallinnassa. On merkkejä siitä, että hyväuskoiset yhdessä mädättyneen median kanssa yrittävät saada meitä suomalaisia hyväksymään sen, että muslimit ottavat omilla säännöillään paikan yhteiskunnastamme ja meidän tulisi integroitua heidän sääntöihin ja elättää heidät.

 

Me suomalaiset arvostamme perhettä. Se on hyvä asia ja se on muissakin länsimaissa arvostettu asia. Mutta te hyväuskoiset haluatte avata ovet muslimiperheille ja innokkaimmat olette vaatimassa meitä integroitumaan muslimiperheiden sääntöihin ja olette olleet jo muuttamassa yleisiä sääntöjä kouluissa ja päiväkodeissa sellaisiksi ettei muslimit niistä loukkaantuisi. Miettikää millaiset perhearvot muslimeilla on. Heidän perhe-elämään kuuluu paljon sellaista, joka meille on rikollista ja kuvottavaa, muun muassa lasten sukuelinten silpominen, lapsiavioliitot, moniavioisuus, naisten alistaminen, jne. Tähän kun lisätään se, että heitä ei haittaa vaikka kristittyjä kidutetaan tai tapetaan. Kysykää hyvät suvaitsevaiset muslimiperheiltä mitä mieltä he ovat siitä, että heidän kotimassaan on tapettu valtavia määriä kristittyjä. Kysykää myös olisivatko he valmiita auttamaan oman maansa kristittyjä.

 

Hyvää pääsiäistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Kirjoitus on täyttä asiaa. Tästä tietenkin jotkut vetävät herneen nenään...so what. Suomessa on paljon hurskastelijoita ja maailman parantajia, joilla ei todellisuus pysy kirkkaana näköpiirissä. Pidetään käsi kädessä kivaa ja nähdään unelmahöttöä, lausutaan korulauseita ja julistetaan kv-sopimuksia. On vähintäänkin kornia alkaa puolustelemaan näitä elintasopakolaisia, samaanaikaan kun tilastollisestikin viidennes suomalaisista elää alle köyhyysrajan...siis aikuistenoikeasti kerjäävät leipäjonoissa päivän ateriaa yms. Se on vissiin vaan niin ihqua olla mukamas muodikas ja puolustaa Lähi-idästä ja Afrikasta tulleita pummeja. Samaa 'hohdokkuutta' ei nähdä naapurin Penassa joka on työtön, rahaa ei ole, viinakin maistuu. Näitä em. kavereita haukutaan Suomen kulttuurimarxistien piireissä valkoiseksi roskaluokaksi, rasistisiksi väkivaltaisiksi junteiksi. Nämä samat 'intellektuellit' ovat kyllä suunapäänä poistamassa Suomen rajoja ja tukemassa valtion muuttumista kalifaatiksi...järjetöntä ja typerää ja todella kallista touhua. Oliko se Lenita Airisto, joka sanoi jotensakin näin, että ' suomalaiset ovat renkejä omassa maassaan' ...em. lausahdusta kannattaa jokaisen miettiä.

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Turtiaisen moralistiseen panikointiin voi suhtautua vain kyynisen huvittueesti. Monelle Suomi merkitsee maan nimea ja vaakunaa passin kannessa, ei sen enempää. Eikä tuo perheen merkityskään mitenkään itsestään selvää ole: joillekin se on tärkeää, toisille perheellä ei ole mitään merkitystä,useimmille jotain siltä väliltä. Uskonnotkin ovat ihan kaikki todellä hölmöjä järjestelmiä. Samoilla argumenteilla uppoaa niin kristinusko kuin islam. Buddhalaiset ja hindut ja muut kuppikunnat eivät selviä yhtään paremmin. Suomi on jo sekularisoitunut ja kehitys jatkuu, eikä sitä pysäyty muutama satatuhatta musliakaan, koska sekularisoituvat hekin - enemmin tai myöhemmin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Eli jos suomalaisten kulttuuria on hyväuskoisuus,niin pahin uhka on hyväuskoisuutta hyväksikäyttävät eikä suinkaan ne suomalaiset jotka moittivat hyväuskoisia. Tämä näkyy esim. siinä,että maahanmuuttajat eivät ole muuttamassa meidän yhteiskuntaamme vaan maahanmuuton vastustajat.

Tämä asetelma ei välttämättä ihan heti aukea,mutta voi esim. siitä päätellä mitkä tahot ovat eniten pitäneet ääntä pykälien muuttamisesta ja toisista suomalaisista?

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Samaa mieltä Vellun kanssa. Silloin kun vielä Suomessa ei ollut vallalla Turtiaisen vaatimus "pakollisena ehtona on Suomeen ja suomalaisuuteen integroituminen", ei ollut ongelma että me amerikkalaiset vietimme Suomessa Kiitospäivää, Halloweenia tai heinäkuun neljättä. Nykyisessä ilmapiirissä sellainen herättää suomalaisissa suurta pelkoa ja vihaa, sillä ne ovat merkkejä siitä etteivät Suomessa asuvat ulkoamerikkalaiset ole "täydellisesti integroituneet".

Käyttäjän jaakko7 kuva
Jaakko Kontinen

Historiaa vuosikymmenten aikana lukeneena ja tapahtumien vyöryä seuranneena, ei voi välttyä ajatukselta että maailma on ollut poliittisten huijareiden käsissä ja kai pysyykin... Ajatellaan vaikka Venäjän vallankumousta ja sen taustavoimia...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Hyväuskoisuudessa on aika ajoin ongelmia, mutta pahantahtoisuudessa niitä ongelmia on aina.

Perusongelma on siinä, että hyväuskoisuutta voidaan hyväksikäyttää, ja joskus niin toki pääsee tapahtumaankin. Mutta hyväksikäyttäjät ovat niitä pahantahtoisia ihmisiä jotka eivät arvosta eivätkä kunnioita muita ihmisiä. Pahantahtoiset taas eivät tarvitse hyväuskoisia tehdäkseen pahaa. Mm jyrkemmän puoleiset maahanmuuton vastustajat ovat näitä pahantahtoisia. He eivät näytä kunnioittavan ihmisoikeuksia, heidän joukossaan on poikkeuksellisen paljon itse rikollisuuteen syyllistyneitä ja he ajavat yhteiskuntaa jossa tiettyjen ryhmien ihmisoikeuksista voitaisiin luopua.

Muuten yksi suomalaisten arvostamista asioista on rehellisyys. Maahanmuuton kiihkeimpien vastustajien näppäimistöistä on tullut kaikkea muuta kuin totuutta, joten se niistä suomalaisten arvojen kunnioittamisesta. Viimeisin kappaleesi kuuluu tähän sarjaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset