AnoTurtiainen Tyytyväisyys jarruttaa kehitystä.

Demokratia

USA:n presidentti Barack Obaman kannanotot Britannian kansanäänestyksestä EU:ssa pysymisestä herättää kovasti keskustelua demokratiasta. Obama otti kantaa tulevaan Britannian kansanäänestykseen antaen ymmärtää että he äänestäisivät värin jos eroaisivat EU:sta. Kun USA:n presidentillä on noinkin typeriä kannanottoja joilla hän ohittaa demokratian kokonaan, herää kysymys oliko aikoinaan valkoisiin kaapuihin pukeutuneet klaanilaiset sittenkin oikeassa. Demokratia on sitä että äänestystulos on aina oikea ja kaikki sen hyväksyvät.

Tätä samaa typerää ”Obama” sakkia on ajan saatossa pesiytynyt lähes jokaisen hyvinvointivaltion johtoon enemmän tai vähemmän. He halveksivat demokratiaa ja ovat ottaneet valtamediat myös hallintaan, käyttäen niitä aseinaan demokratiaa vastaan. Valtamediat yrittävät kaikin keinoin ohjata kansalaisia harhaan kertomatta totuuksia ja vääristelemällä totuuksia.

Suomessa odotamme kovasti Britannian kansanäänestystä EU:ssa pysymisestä. Oli tulos mikä tahansa, meidän täytyy Suomessa myös taistella demokratian puolesta ja järjestää kansanäänestys samasta aiheesta, sekä kaikista muistakin tärkeistä asioista, joilla on merkitystä itsenäisyydellemme. Demokratian säilyminen on niin tärkeä asia että sen puolesta on tarvittaessa tartuttava vaikka aseisiin. On erittäin vaarallista jos annamme vallan luisua niiden käsiin jotka eivät kunnioita demokratiaa. Niitä merkkejä nyt on liian paljon ilmassa, niin meillä kuin muualla Euroopassakin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ ”..USA:n presidentillä on noinkin typeriä kannanottoja joilla hän ohittaa demokratian ..”

Jos brittien kansanäänestyksen tulos vaikuttaa USA:n ja sen kansalaisten hyvinvointiin suoraan tai epäsuoraan, niin Obaman velvollisuus demokraattisen valtion johtajana on toimia maansa ja johtamansa kansan parhaaksi tavalla, jonka katsoo soveliaaksi. Typeryyttä olisi olla toimimatta ja seurata vain katseella.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Miten mahtaa vaalitarkkailu olla järjestetty Britannian saarella?

Ettei kriittisiä ääniä pääse katoamaan matkan varrella juuri sen verran, että kyllä-äänet niukin naukin voittavat.

Mahtoiko näin käydä Itävallassa, jossa väärä mies oli ensiasetelmien mukaan voittamassa?

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

"...herää kysymys oliko aikoinaan valkoisiin kaapuihin pukeutuneet klaanilaiset sittenkin oikeassa."
"On erittäin vaarallista jos annamme vallan luisua niiden käsiin jotka eivät kunnioita demokratiaa."

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Obaman pitäisi tietää että brixit on brittien oma kansanvaltainen asia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Pitänee varmaan tarkistaa,että mitä blogisti tarkoittaa demokratialla?

Nimittäin ottamalla kantaa Obama ei puutu demokratiaan saati sitten ohita sitä.

Toinen juttu on sitten taas nämä typerät "sakit" ja demokratian halveksunta. Demokratiaa aletaan oikeastaan siinä kohtaan halveksumaan erityisesti,kun muut ovat typeriä ja vain minun ajatukseni fiksuja. Ei demokratia ole helppoa,kun pitää hyväksyä muiden erillaiset mielipiteet ja jopa vielä arvostaa niitä.

Tässä kohtaa moni sitten luopuukin ylistämästä demokratiaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset